Uutiset

Alma Manun asiakastyytyväisyys

06.02.2019

Feelback Oy toteutti joulukuussa 2018 Manun asiakastyytyväisyyskyselyn.Kun tuloksia verrataan vuosina 2012 – 2017 teetettyjen vastaavien tutkimusten tuloksiin, voimme todeta, että asiakkaiden tyytyväisyys  on varsin hyvällä tasolla.

Tyytyväisyys etenkin Alma Manun asiakaspalveluun ja sen laatuun on noussut. Myös Manun painolaatu koettiin korkeaksi ja sitä pidettiin parempana kuin kilpailijoilla. Jakelun osalta oheisjakelupalvelua käyttäneet olivat toimintaan varsin tyytyväisiä. Saatujen palautteiden perusteella parannettavaakin toiminnasta löytyy ja toimenpiteitä esille nousseiden ongelmien ratkaisemiseksi pohditaan.Muun muassa palautteisiin vastaamisessa ollaan Manussa jatkossa ripeämpiä.

Alma Manun palveluita suosittelu arvosana oli huikeat 8,95 suositteluasteikon ollessa 1-10 ja 68 % vastaajista antoi arvosanan 9 tai 10